HANNA LÄHTEENMÄKI

Helsinkiläinen kokenut kuntapäättäjä

 

Olen syntyperäinen helsinkiläinen ja Helsinki ja helsinkiläisten hyvinvointi on minulle erityisen tärkeää.

Olen Helsingin kaupunginvaltuuston toisen kauden varavaltuutettu. Olen toiminut jäsenenä sekä rakennuslautakunnassa että HYKS-lautakunnassa ja tällä hetkellä jösenenä ympäristölautakunnassa ja varajäsenenä kaupunkisuunnittelu-lautakunnassa.

Lapsuuteni ja nuoruuteni asuin ja kävin koulua Helsingin keskustassa. Toimiva ja aktiivinen Helsingin sydän on edelleen minulle tärkeä paikka. Sittemmin muutin Töölöön mistä perheemme kanssa päädyimme Käpylän kautta Laajasaloon, Jollakseen. Meillä muuten oli pieni kesämökki Laajasalossa, Jollaksessa silloin kun olin lapsi, joten on ollut mielenkiintoista seurata kuinka Laajasalon ja erityisesti Kruunuvuorenrannan kaavoitus ja rakentaminen on ollut aktiivista ja vaiherikasta viime vuosina. Jollaksessa olemme viihtyneet hyvin.

Tämän puolesta teen töitä

Kotikaupunkimme on rakennettava sellaiseksi, että se kannustaa ihmisiä tekemään arkipäivän terveyttä edistäviä valintoja. Haluan olla mukana tuomassa asiantuntemustani näihin tärkeisiin päätöksiin.

Odotan suurella innolla alueemme kehittymistä ja haasteita, joita esimerkiksi Laajasalon rakentaminen ja siihen liittyvät uudet joukkoliikenneratkaisut ja palvelut tuovat mukanaan. Kaikessa suunnittelussa on otettava Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun kokonaisuus huomioon. Kaupunginvaltuutettuna tulen arvioimaan asioita hyvin toimivan kokonaisuuden kannalta, joka tekee Helsingistä mahdollisimman hyvän paikan elää, tehdä työtä ja viihtyä.

Asiantuntija

Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri Helsingin yliopistosta sekä MBA Helsingin Kauppakorkeakoulusta. MBA on kansainvälinen liike-elämän johtamisen tutkinto. Olen tehnyt terveyden ja tutkimuksen parissa työtä lähes koko urani, joten edustan asiantuntijuutta terveyttä edistävissä valinnoissa.

Tällä hetkellä toimin opettajana sekä viestintäkonsulttina. Pisimmän ajan urastani olen ollut Yleisradion palveluksessa mm. sekä radion että television tiedeohjelmien päällikkönä, ohjelmpäällikkönä YLE Teemalla ja kanavajohtajana radiossa. Ennen nykyistä tehtävääni toimin viestintäpäällikkönä Terveyden edistämisen keskuksessa ja Viikin biokeskuksessa sijaitsevan tuotekehitysyhtiö Flow Drinks Oy:ssä.

Meillä kotona

Perheeseeni kuuluu aviopuolison lisäksi kolme jo täysi-ikäistä nuorta, jotka pitävät äidin vahvasti tietoisena myös nuorten, opiskelijoiden ja työelämässä aloittavan arjesta. Olemme puolisoni kanssa myös pienen pojan isovanhempia.

Vapaa-ajallani liikun paljon ja ulkoilen perheemme koiran kanssa. Helsinki tarjoaa upeita mahdollisuuksia liikkua luonnossa.